Kotisivu / Broileri reseptit

Kananpojan rintafilee

FARMIN Mozzarellalla ja harissalla kuorrutettua kananpojanrintaa

(3 annosta)

Siinä missä kananpojan paistileike/koipireisi on yksi monipuolisimmista ja helpoimmista raaka-aineista valmistaa ruuaksi, yltää myös kananpojan rintafilee lähes samalle tasolle. Toki rintafilee on hienostuneempi ja myös kuivempi, ja siten myös hieman tarkempi kypsennettävä. Kaikki kypsennysajat riippuvat fileen koosta ja varsinkin uunistasi. Tutustu siis uuniisi, eikä ainoastaan kananpojan rintafileen takia, vaikka se on yksinäänkin jo riittävä syy. Käytä digitaalista sisälämpömittaria, jos mahdollista. 

Kananpojan rintafilee kannattaa tarjoilla siivutettuna, jotta se pääsee oikeuksiinsa mureana ja mehevänä ruokana. 

 

Valmistusaika: 40 min 

 

2 kpl broilerin rintafileetä 

1 tl suolaa 

2 rkl valmista Harissa-tahnaa 

Tuoretta basilikaa 

2kpl tuoretta mozzarellaa vedessä 

1 + 1 rkl oliiviöljyä 

 

  1. Laita oliiviöljyä uuniastian pohjalle, ripottele päälle noin ½ tl suolaa. Laita rintafileet suolan päälle vierekkäin. Ripottele päälle loppu suola tasaisesti.  
  2. Valuta, kuivaa ja leikkaa mozzarellat ohuiksi siivuiksi. Leikkaa basilikan lehdet hieman pienemmiksi.  
  3. Laita jokaiselle rintafileelle 1 tl Harissa-tahnaa ja levitä tasaisesti. Laita päälle hienonnettuja basilikan lehtiä, ja lopuksi mozzarellasiivut niin, että jokaiselle rintafileelle tulee puolikas juusto. 
  4. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja paista uunissa 220*C:ssa noin 15 minuuttia. Mikäli käytät paistilämpömittaria, ota rintafileet pois noin 65-67*C:ssa. 
  5. Tarjoile muutamaan palaan varovasti siivutettuna, tagliatelle-pastan kanssa. 

 

TAGLIATELLE-PASTA

0,5 kg tagliatelle-pastaa, keitettynä pakkauksen ohjeen mukaan 

 

2 rkl oliiviöljyä 

2 kpl valkosipulin kynttä hienonnettuna 

1 kpl sitruunan kuori raastettuna 

1/3 kpl sitruunan mehu 

0,1 kg aurinkokuivattuja tomaatteja valutettuna 

Tuoretta basilikaa revittynä 

Suolaa 

Mustapippuria myllystä 

50 g voita 

Raastettua parmesaania 

  

  1. Kuullota valkosipulia hetki oliiviöljyssä miedolla lämmöllä. Lisää hienonnetut aurinkokuivatut tomaatit, sitruunan kuori ja mehu.  
  2. Lisää keitetty pasta kuumana pannulle, lisää voi, revitty basilika ja mausteet ja sekoita huolellisesti. Lisää runsaasti parmesaania ja sekoita vielä. Tarjoile heti. 

FARMIN Kanakeittoa

(3 annosta)

Kananpojan rintafileen voi kypsentää kokonaisena tai leikata raakana paloiksi ja kypsentää vasta sitten. Tähän keittoon rinnat leikataan ensin tasakokoisiksi paloiksi, ja ne keitetään kypsäksi keitossa. Keitto saa makua kanasta, ja kana keitosta. Tähän ruokaan voit lisätä mausteita makusi mukaan (mm chiliä tai sitruunan kuorta), mutta niiden puuttuminen ei ole katastrofi. Sopiva suolan määrä, sopiva liemen sakeus sekä mehevä kanan rintaliha ovat tärkeimmät asiat. Tähän keittoon kanan rintapaloja ei siis ruskisteta, vaan ne muhivat kypsäksi hiljalleen kiehuvassa liemessä. 

 

Valmistusaika: Esivalmistelu 10 min + kypsyminen 30 min 

 

2 kpl broilerin rintafileetä 

1 kpl sipuli 

2 kpl valkosipulin kynttä 

4 kpl isohkoa perunaa 

½ kpl kukkakaali 

1 kpl omena 

2 rkl rypsiöljyä / oliiviöljyä 

1 tl suolaa 

Mustapippuria myllystä 

Tuoretta timjamia 

3 kpl laakerinlehteä 

2 tl tavallista tai mango-curryjauhetta 

  1. 1 litra vettä

2 dl kuohukermaa 

3 rkl Maizena suuruste vaaleille kastikkeille 

1-2 tl sokeria 

Tuoretta persiljaa hienonnettuna 

 

  1. Kuori ja hienonna sipulit ja kuori perunat. Leikkaa perunat peukalon pään kokoisiksi paloiksi ja leikkaa kukkakaalit isohkoiksi nupuiksi. Hienonna kukkakaalin kannat keittoon mukaan. Kuori ja pilko omena, poista siemenkota. 
  2. Leikkaa kanan rinta n. 1 cm x 2 cm paloiksi, eli kerran pitkittäin halki, ja sitten n 1 cm siivuiksi. 
  3. Freesaa kasviksia öljyssä miedolla lämmöllä (älä ruskista) muutama minuutti ja lisää mausteet, sekoita hyvin.  
  4. Lisää vesi ja kiehauta. Lisää kanan rintapalat ja sekoita. Anna kiehua noin 15 minuuttia miedolla lämmöllä ja lisää kerma.  
  5. Kiehauta uudelleen ja ripottele pintaan suuruste koko ajan sekoittaen. Keitä hetki. Mausta sokerilla ja hienonnetulla persiljalla. 
  6. Tarkista maku. 

FARMIN Sitruunakanaa uunissa

(3 annosta)

Tämä herkullinen ja erittäin yksinkertainen ruoka valmistuu itsekseen uunissa. Voit nauttia kanan joko kuumana yrttipastan, tai kylmänä tuoreen salaatin kanssa. Lisää mausteita mielesi mukaan. 

Huomioithan, että kanan rinta kuivuu helposti, siksi on tärkeää, että et kypsennä liikaa. Hyvä tapa on käyttää paistilämpömittaria ja asettaa se rinnan paksuimpaan kohtaan. Kun mittari näyttää 65-67*C, ota pois uunista ja anna levätä hetki pöydällä ennen siivutusta. 

 

Valmistusaika: 45 min 

 

2 kpl kananpojan rintafileetä 

3kpl valkosipulin kynsiä 

2 rkl rypsiöljyä / oliiviöljyä 

½ kpl sitruunan mehu ja raastettu kuori 

½ tl kuivattua oreganoa 

½ tl kuivattua basilikaa 

½ tl kuivattua timjamia 

½ tl suolaa 

Mustapippuria myllystä 

1 kpl sitruuna 

Tuoreita yrttejä 

 

  1. Laita kananpojan rinnat sopivan kokoiseen uuniastiaan, johon ne hyvin mahtuvat. Yhdistä sitruunankuori, mehu ja öljy, ja kaada kanojen päälle tasaisesti. Pyörittele kanoja sitruunaöljyssä, jotta öljyä on kauttaaltaan kanoissa.  
  2. Ripottele päälle kuivat mausteet tasaisesti, ja painele kiinni lihaan. Leikkaa sitruuna ohuiksi siivuiksi (8 siivua) ja asettele siivut kananpojan rintojen päälle. 
  3. Paista uunissa 200*C:ssa 15-20 minuuttia, ja valele muutaman kerran kypsennyksen aikana astian pohjalle kertyvällä nesteellä. Ota uuni pois päältä, mutta jätä rinnat kypsymään jäähtyvään uuniin. HUOM! Kokonaisaika riippuu uunista, sekä rintojen koosta. Älä ylikypsennä. 
  4. Kun rinnat ovat kypsyneet loppuun ja hieman jäähtyneet, siivuta vastasyyhyn ohuiksi siivuiksi. Jaa sitruunan siivut tasaisesti kanan kanssa. 
  5. Tarjoile tuoreen salaatin tai yrttipastan kanssa. 

 

YRTTIPASTA 

0,4 kg penne-pastaa keitettynä paketin ohjeen mukaan 

 

1 kpl Kananrintojen kypsennysliemi siivilöitynä 

2 dl kuohukermaa (muukin kerma käy) 

2 kpl valkosipulin kynttä hienonnettuna 

1/3 tl suolaa 

Mustapippuria myllystä 

(½ dl valmista pestokastiketta) 

1 dl tuoreita hienonnettuja yrttejä maun mukaan (basilika, timjami, persilja) 

 

  1. Yhdistä kananrintojen uuniastian liemi ja kerma kattilaan ja keitä reilulla lämmöllä, jotta kiehuu hieman kokoon. Lisää valkosipuli, suola ja pippuri. Keitä hetki. 
  2. Lisää pestokastike (jos käytät) ja tuoreet hienonnetut yrtit. Jos käytät pestokastiketta, kastikkeesta tulee hieman suolainen, mutta älä huolestu. Kastike maustaa runsaan määrän penne-pastaa. 
  3. Yhdistä kuuma pasta ja kuuma kastike. Tarkista maku. Lisää loraus oliiviöljyä ja nauti kananpojan rinnan kanssa. 

FARMIN Nopea itämainen kanakastike

(3 annosta)

Aina kun mahdollista, kannattaa käyttää ruuanvalmistuksessa tuoreita raaka-aineita. Eteen tulee kuitenkin tilanteita, joissa ruoka on saatava valmiiksi nopeasti, eikä kasvisten hankkimiseen ja pilkkomiseen ole aikaa tai mahdollisuutta. Pakasteessa on hyvä olla aina myös pakastekasviksia.  

Tässä yksinkertaisessa reseptissä käytetään siis nopeasti kypsyvää kananrintaa (leikattuna nopeasti kypsyvään muotoon) ja pakastekasviksia. Pakastekasviksia on monenlaisia, kannattaakin suosia mielellään kotimaisia ronskin kokoisia wokki-vihanneksia, jotka ovat paitsi ruokaisia myös värikkäitä ja monipuolisia. Mikäli on aikaa, voit korvata pakastevihannekset tuoreilla kasviksilla. Lisää ne ruokaan ennen rintalihojen lisäämistä, jotta kypsyvät varmasti ennen kanan kypsymistä. 

 

0,35 kg kananpojan rintafileetä 

1 rkl rypsiöljyä 

1 rkl curryä 

1 kpl sipuli hienonnettuna 

2 kpl valkosipulia hienonnettuna 

1 tl suolaa 

1 punainen chili, ilman siemeniä 

2 dl vettä 

1 prk kookosmaitoa  

1 pss/ 400g wokkivihanneksia (pakaste)  

2 rkl soijakastiketta 

2 rkl kalakastiketta 

1 rkl sokeria 

(vettä) 

 

  1. Leikkaa kananrinnat 1 cm x 2 cm paloiksi. Ruskista kanat kevyesti öljyssä, lisää sipulit ja curry ja paista vielä hetki. Mausta suolalla. 
  2. Lisää suikaloitu chili, vesi ja kookosmaito. Keitä kunnes kana on lähes kypsää ja pehmeää (n 5 minuuttia riippuen palojen paksuudesta), tarkista leikkaamalla yksi kananpala halki.  
  3. Kaada sekaan pakastekasvikset ja sekoita. Keitä vielä noin 5 min, lisää tarvittaessa vettä. 
  4. Mausta kalakastikkeella, soijalla ja sokerilla 
  5. Tarjoile keitetyn aromaattisen riisin kanssa. 

  

ITÄMAISEN RIISIN KEITTO-OHJE 

Itämaiset riisit – Jasmin tai Basmati – ovat herkullisia ja aromikkaita riisejä, ja ne sopivat monen suomalaisenkin ruuan lisäkkeeksi. Mutta itämaiset ruuat suorastaan vaativat aromikasta riisiä. Riisin keittäminen ilman riisinkeitintä on helppoa, mutta vaatii tarkkaavaisuutta, niin kuin riisi usein. Tällä ohjeella keität takuuvarmasti hyvän riisin. 

 

4 dl jasmin- tai basmatiriisiä 

4,5 dl vettä keittämiseen 

(vettä riisin huuhtelemiseen) 

 

  1. Laita riisi kulhoon ja laske hanasta kuumaa vettä päälle. Sekoita riisiä vedessä hetki, vesi muuttuu sameaksi. Kaada vesi pois. 
  2. Lisää sitten kylmää vettä ja toista äskeinen. Kaada riisi siivilään ja huuhtele vielä kylmällä vedellä. Jätä siivilään valumaan. 
  3. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää pesty ja valutettu riisi. Kiehauta ja sekoita. 
  4. Peitä kattila kannella ja käännä levy ykköselle. Mikäli riisi alkuun kiehuu liian voimakkaasti, voit laittaa kattilan ja levyn väliin hetkeksi esim pikkulusikan varren (poista lusikka heti kun levy hieman jäähtyy). Keitä noin 15-20 minuuttia. HUOM! Kantta ei saa tänä aikana avata eikä riisiä sekoittaa. 
  5. Tarkista lopuksi, että vesi on imeytynyt riisiin. Laita kansi takaisin päälle ja ota kattila pois levyltä. Anna riisin levätä n 5 minuuttia ja sekoita varovasti lusikalla kuohkeaksi. 

FARMIN Paistettua kananpojanrintaa ja kirveliporkkanoita + itämainen riisi

(3 annosta)

Hyvä tapa kypsentää kananpojan rintafilee on ruskistaa ensin hetki kummaltakin puolelta pannulla öljyssä, ja kypsentää loppuun miedossa uuninlämmössä. Uunin lämpö on kuitenkin hellempi lihalle kuin kosketuslämpö pannulla, ja lopputulos on menevämpi - ainakin jos et paista liian kauan. Tässäkin paistilämpömittari auttaa, muttei ole pakollinen.  

 

Valmistusaika: 40 min 

 

2 kpl kananpojan rintafileetä 

2 rkl rypsiöljyä paistamiseen 

Suolaa ja pippuria 

 

0,6-0,8 kg porkkanoita 

Suolaa 

50 g voita 

Runsaasti tuoretta kirveliä 

Mustapippuria myllystä 

 

  1. Ota fileet huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen kypsennystä. Paista rintoja pannulla (hyvin sopiva määrä kerrallaan) noin 2 minuutti/ puoli, tai kunnes ruskistuneet hyvin. Laita uunipellille ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista kaikki fileet samalla tavalla ja laita vierekkäin pellille. Älä huuhdo pannua, vaan laita se siksi aikaa sivuun, kun siivutat ja keität porkkanat.  
  2. Laita rintafileet uuniin 120*C:een noin 25 minuutiksi. Tarkasta kypsyys leikkaamalla yksi filee paksuimmalta kohdalta poikittain halki. Jos liha ei ole täysin kypsää, laita takaisin uuniin, mutta älä nosta uunin lämpöä. 
  3. Leikkaa kuoritut porkkanat 0,5 cm lanteiksi, voit hieman kääntää veistä kulmaan suhteessa porkkanaan saadaksesi laakeampia siivuja. Kun kaikki porkkanat ovat leikattu, keitä niitä 2 minuuttia suolalla maustetussa vedessä.  
  4. Nosta porkkanat reikäkauhalla (tms) suoraan samalle pannulle, jolla ruskistit rintafileet (jos lämpö on ollut sopiva ja rintafileet ruskistuneet kauniisti, ei pannua pidä pestä). Jatka porkkanoiden kypsentämistä pannulla, ja lisää voi. Kun porkkanat ovat halutun kypsiä (kokeile haarukalla), lisää hienonnettu kirveli ja mausta mustapippurilla. Lisää tarvittaessa myös voita. 
  5. Tarjoile ohuehkoksi siivutettujen kanan rintafileiden ja itämaisen riisin kanssa.  

  

ITÄMAISEN RIISIN KEITTO-OHJE 

Itämaiset riisit – Jasmin tai Basmati – ovat herkullisia ja aromikkaita riisejä, ja ne sopivat monen suomalaisenkin ruuan lisäkkeeksi. Mutta itämaiset ruuat suorastaan vaativat aromikasta riisiä. Riisin keittäminen ilman riisinkeitintä on helppoa, mutta vaatii tarkkaavaisuutta, niin kuin riisi usein. Tällä ohjeella keität takuuvarmasti hyvän riisin. 

 

4 dl jasmin- tai basmatiriisiä 

4,5 dl vettä keittämiseen 

(vettä riisin huuhtelemiseen) 

 

  1. Laita riisi kulhoon ja laske hanasta kuumaa vettä päälle. Sekoita riisiä vedessä hetki, vesi muuttuu sameaksi. Kaada vesi pois. 
  2. Lisää sitten kylmää vettä ja toista äskeinen. Kaada riisi siivilään ja huuhtele vielä kylmällä vedellä. Jätä siivilään valumaan. 
  3. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää pesty ja valutettu riisi. Kiehauta ja sekoita. 
  4. Peitä kattila kannella ja käännä levy ykköselle. Mikäli riisi alkuun kiehuu liian voimakkaasti, voit laittaa kattilan ja levyn väliin hetkeksi esim pikkulusikan varren (poista lusikka heti kun levy hieman jäähtyy). Keitä noin 15-20 minuuttia. HUOM! Kantta ei saa tänä aikana avata eikä riisiä sekoittaa. 
  5. Tarkista lopuksi, että vesi on imeytynyt riisiin. Laita kansi takaisin päälle ja ota kattila pois levyltä. Anna riisin levätä n 5 minuuttia ja sekoita varovasti lusikalla kuohkeaksi. 

Oma reseptisi tähän?

Haluatko loihtia oman bravuurisi ja jakaa reseptin Farmin -yhteisössä? Arvomme kuukausittain reseptejä jakaneiden kesken herkullisia tuotepalkintoja!

Kananpojan koipireisi

FARMIN Thai kana-nuudelikeitto

(4 annosta)

Kananpojan koipireisi on monen suosikkiraaka-aine. Maustamattomana, nahallisena ja luun kanssa. Yksi hyvä tapa on marinoida ja kypsentää koipireidet aina lähes samalla tavalla, huolimatta mihin ruokaan ne kulloinkin aikoo käyttää. Usein marinadin pohjana on soijakastike ja tumma sokeri, niin kuin tässä reseptissä, mutta myös “vaaleampi” marinadi sopii moneen ruokaan. Perusmaukas ja mehevä, luuttomaksi riivitty kanan koipireisiliha saa aina veden kielelle. Koipireiden etu on se, ettei se ole niin tarkka kypsytysajasta kuten esimerkiksi kanan rintafilee, joka taas on erittäin tarkka. 

 

Huomioithan, että mikäli et ennätä marinoimaan koipireisiä kahta tuntia, saati yön yli, voit toki kypsentää ne heti maustamisen jälkeen. Tällöin ne maustuvat vähemmän, mutta ovat herkullisia silti. Marinadia ja mausteita on hyvä saada tällöin myös nahan alle. 

 

Tämän vapaasti mukaillun thaikeiton valmistat kolmessa osassa. Ensin kypsennät koipireidet ja putsaat ne luuttomiksi mahdollisimman kuumana. Sitten keität luista ja roippeista keitolle liemen, ja keität munanuudelit. Lopuksi yhdistät nämä annoskulhoihin. Kuuma liemi kuumentaa lihat sopivan kuumiksi ruokailua varten. Voit toki kuumentaa lihoja hetken valmiissa liemessä ennen annostelua. 

 

Valmistusaika: (marinointi 2h) + kypsyminen ja valmistus n 1 h 15 min 

 

MARINADI

4 kpl kanan koipireisiä  

0,5 dl soijaa 

0,5 dl fariinisokeria 

Hunajaa 

0,5 dl viinietikkaa 

2-3 kpl valkosipulin kynttä 

2 x 2cm pala inkivääriä 

(loraus seesamiöljyä) 

 

LIEMI

Koipireisien luut ja muut puhdistuksessa jääneet osat 

1 x 3 cm pala tuoretta inkivääriä 

2 kpl valkosipulia hienonnettuna 

1 rkl punaista currytahnaa 

1 tlk kookosmaitoa 

1 prk vettä (huuhtele vedellä kookosmaitotölkki) 

Loraus soijakastiketta 

2 rkl kalakastiketta 

1 rkl fariinisokeria 

1 kpl limen mehu 

 

NUUDELI

0,4 kg munanuudeleita 

1-2 rkl seesaminsiemeniä 

1 kpl tuore punainen chili ilman siemeniä, suikaloituna 

Tuoretta korianteria hienonnettuna 

 

  1. Mikäli ei ole aikaa 2 h marinointiin, vähennä soijan ja viinietikan määrä 1 rkl:aan 0,5 dl sijasta, ja laita koipireidet uuniin ilman marinointiaikaa. 
  2. Hienonna valkosipuli ja inkivääri. Yhdistä marinadin ainekset ja laita pussiin tai laakeaan astiaan, lisää koipireidet ja kääntele niin että marinadia on joka paikassa. 
  3. Anna marinoitua vähintään 2 tuntia, mutta mielellään yön yli. Nosta kanat marinadista ja asettele uunipellille leivinpaperin päälle.  
  4. Paista koipireisiä uunissa 220*C:ssa noin 35-40 minuuttia. Käännä puolivälissä. Kypsästä koivesta liha irtoaa lähes itsestään. Putsaa liha luuttomaksi ja laita lihat foliolla peiteltynä odottamaan tarjoilua. 
  5. Laita koipireisien puhdistamisessa yli jääneet luut ja roippeet kattilaan ja lisää sinne kaikki liemen raaka-aineet. Keitä miedolla lämmöllä n 15 minuuttia ja sivilöi. 
  6. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta.  
  7. Laita kuumat nuudelit tarjoilukulhoon (mielellään annoksittain), lisää päälle kypsät koipireisilihat. Annostele päälle herkullinen kuuma kookos-kanaliemi.  
  8. Lisää lopuksi pinnalle paahdettuja seesaminsiemeniä, hienonnettua tuoretta chiliä ja tuoretta korianteria. 

FARMIN Paella koipireidestä

(4 annosta)

Kanan koipireiden marinadia voi varioida mielensä ja makunsa mukaan. Tässä ohjeessa koipireiden marinadi on vaaleampi ja raikkaampi. On makuasia, haluaako koipireisiä marinoida lainkaan, varsinkin jos sen lihan käyttää (puhtaaksi paloiteltuna) osana ruuan valmistusta, kuten tässä reseptissä. Kypsän puhtaan koipireisilihan voi maustaa samalla kun sen ruokaan lisää. 

 

Valmistusaika: (marinointi 2 h) + 1 h 20 min valmistus 

 

MARINADI

 4 kpl kananpojan koipireisiä 

1 kpl sitruunan mehu ja raastettu kuori 

2 rkl oliiviöljyä 

2-3 kpl valkosipulin kynsiä hienonnettuna 

1,5 tl suolaa 

Ripaus sokeria 

1/2 tl mustapippuria jauhettuna 

1 tl paprikajauhetta 

1 tl kuivattua timjamia 

 

KANALIEMI

0,5 l vettä 

1 kpl kanaliemikuutio 

Kypsien koipireisien luut 

 

PAELLAN RAAKA-AINEET

2-3 rkl oliiviöljyä 

0,2 kg mausteista makkaraa (chorizo) 

1 kpl sipuli hienonnettuna 

2-3 kpl valkosipulin kynttä hienonnettuna 

2 dl pitkäjyväistä riisiä 

1 kpl punainen paprika  

1 tl suolaa 

2 tl paprikajauhetta 

1 rkl kurkumaa 

Tuoretta timjamia kokonaisina oksina 

0,2 kg (1/2 prk) kuorittuja kirsikkatomaatteja (säilyke) 

0,1 kg pakasteherneitä 

0,2 kg pakastekatkarapuja sulatettuna ja hyvin puristeltuna 

1 ohjeellinen (yllä) kanan koipireisiä  

1 kpl sitruunan kuori raastettuna 

½ kpl sitruunan mehu 

Tuoretta persiljaa 

  

  1. Yhdistä marinadin ainekset ja kaada koipireisien päälle miel. pussiin. Myös laakea reunallinen astia käy. Kääntele koipireisiä niin että marinadi pääsee niihin tasaisesti. Anna marinoitua muutama tunti, mutta mielellään yön yli. Mikäli marinoinnille ei ole aikaa, mausta koipireidet marinadin aineilla (myös nahan alle!) 
  2. Laita koipireidet uunipellille leivinpaperin päälle ja kypsennä 190*C:ssa uunissa noin puoli tuntia ja käännä koipireidet. Paista vielä noin 15 minuuttia.  
  3. Kun koipireidet ovat hieman jäähtyneitä, poista ja suikaloi nahka. Laita sivuun. Ota lihat huolellisesti talteen ja pilko käsin sopivan kokoisiksi paloiksi. Laita luut kattilaan ja lisää 0,5 l vettä sekä kanaliemikuutio. Kiehauta ja anna hetki maustua, siivilöi. Tätä lientä käytät paellan kypsentämiseen. 
  4. Valmista paella. Leikkaa chorizo siivuiksi ja paista rapeaksi tilkassa oliiviöljyä laakeassa kattilassa. Ota chorizot sivuun ja paista sitten sipuleita hetki, ja lisää suikaloitu paprika. Paista vielä hetki ja lisää riisi ja jatka kuullottamista hetki. Lisää suola, paprikajauhe, kurkuma ja timjaminoksat ja suikaloitu nahka ja sekoita. Lisää säilyketomaatti ja valmistamasi kanaliemi. Keitä 15 minuuttia, kunnes riisi on lähes kypsää. 
  5. Lisää pakasteherneet ja keitä pari minuuttia. Lisää sulatetut katkaravut, kanan koipireisilihat, sitruunan kuori ja mehu ja sekoita huolellisesti. Kiehauta ja anna kuumeta. Tarkista suolan ja nesteen määrä. 
  6. Lisää pinnalle chorizosiivut ja tuoretta hienonnettua persiljaa. Viimeistele oliiviöljyllä. 

FARMIN Kanaviillokki koipireidestä ja lämmin kasvissalaatti + itämainen riisi

(4 annosta)

Kanaviillokki on yksi parhaiten muistetuista kouluruuista. Kastike valmistuu helposti vain muutamista raaka-aineista. Kuten kaikki kastikkeet, myös viillokki vaatii huolellisuutta, varsinkin vehnäjauhojen kypsentämisessä. Tähän ruokaan käytetään vaaleaa koipireiden marinadia ja kypsennystä. 

 

Valmistusaika: (marinointi 2h) + valmistus 1,25h 

 

MARINADI

4 kpl kananpojan koipireisiä 

1 kpl sitruunan mehu ja raastettu kuori 

2 rkl oliiviöljyä 

2-3 kpl valkosipulin kynsiä hienonnettuna 

1,5 tl suolaa 

Ripaus sokeria 

1/2 tl mustapippuria jauhettuna 

1 tl paprikajauhetta 

1 tl kuivattua timjamia 

 

 

KANALIEMI

0,5 l vettä 

1 kpl kanaliemikuutio (suositus knorr fond du chef) 

Kypsien koipireisien luut 

 

KASTIKE

2 rkl voita 

2 rkl vehnäjauhoja 

1 kpl sitruunan kuori raastettuna 

1/3 kpl sitruunan mehu 

Ripaus kurkumaa 

1 tl suolaa 

Mustapippuria 

Yhden koipireisiohjeen kypsät lihat 

 

  1. Yhdistä marinadin ainekset ja kaada koipireisien päälle miel. pussiin. Myös laakea reunallinen astia käy. Kääntele koipireisiä niin että marinadi pääsee niihin. Anna marinoitua muutama tunti, mutta mielellään yön yli. Mikäli marinointiin ei ole aikaa, mausta koipireidet marinadin aineksilla (myös nahan alle) ja kypsennä uunissa saman tien. 
  2. Laita koipireidet uunipellille leivinpaperin päälle ja kypsennä 200*C:ssa uunissa noin puoli tuntia ja käännä koipireidet. Paista vielä noin 10 minuuttia ja sammuta uuni. Jätä kanat jäähtyvään uuniin.  
  3. Kun jäähtyneitä, poista nahka ja laita talteen (ei käytetä viillokissa). Ota lihat huolellisesti talteen ja laita luut kattilaan ja lisää 0,5 l vettä sekä kanaliemikuutio. Kiehauta ja jätä maustumaan. 
  4. Valmista kastike. Sulata voi kattilassa miedohkolla lämmöllä ja lisää jauhot. Sekoita ja anna kuplia. Jauhot eivät saa ruskistua. Lisää valmistamasi kanaliemi kuumana voi-jauhoseoksen joukkoon koko ajan vispaten. Jatka vispausta ja vähennä lämpöä. Mausta sitruunan kuorella ja mehulla, kurkumalla, suolalla ja pippurilla. Anna maustua hetki miedolla lämmöllä ja tarkista maku ja paksuus.  
  5. Jos haluat, voit siivilöidä kastikkeen ennen kypsien koipireisilihojen lisäämistä.  
  6. Lisää lihat ja kuumenna. Tarjoile muusin tai keitetyn riisin ja kasvisten kanssa. 

  

LÄMMIN KASVISSALAATTI

3 kpl porkkanaa 

1 kpl keskikokoinen kesäkurpitsa 

2 kpl punasipulia kuorittuna 

2 kpl paprikaa  

Suolaa 

Ripaus sokeria 

2-3 rkl oliiviöljyä 

Mustapippuria myllystä 

Tuoretta basilikaa 

 

  1. Valmista kasvissalaatti. Leikkaa porkkanat viistottain noin 0,5 cm lanteiksi ja laita kulhoon. Leikkaa molemmat sipulit kuuteen lohkoon niin, että kaikissa on hieman kantaa jäljellä ja laita kulhoon. Mausta suolalla, ripauksella sokeria ja pippurilla, ja lisää öljy.  
  2. Sekoita hyvin ja laita uunipellille leivinpaperille. Paahda uunissa 220*C:ssa noin 5 minuuttia. 
  3. Halkaise sillä aikaa paprika ja poista huolellisesti sisukset. Leikkaa ronskeihin paloihin ja laita kulhoon. Halkaise kesäkurpitsa pitkittäin ja paloittele myös ronskeihin paloihin ja laita kulhoon. Mausta suolalla, ripauksella sokeria ja pippurilla, ja lisää hieman öljyä.  
  4. Kun porkkanat ja sipulit ovat olleet uunissa 5 minuuttia, ripottele pellille paprikat ja kesäkurpitsat. Paista vielä noin 10 minuuttia yhdessä, kunnes kypsiä ja herkullisia.  
  5. Ota uunista ja sekoita varovasti. Jos käytössäsi on normaali uuni voit lisätä paistoaikaa uunissa 5min. 

 

ITÄMAISEN RIISIN KEITTO-OHJE 

Itämaiset riisit – Jasmin tai Basmati – ovat herkullisia ja aromikkaita riisejä, ja ne sopivat monen suomalaisenkin ruuan lisäkkeeksi. Mutta itämaiset ruuat suorastaan vaativat aromikasta riisiä. Riisin keittäminen ilman riisinkeitintä on helppoa, mutta vaatii tarkkaavaisuutta, niin kuin riisi usein. Tällä ohjeella keität takuuvarmasti hyvän riisin. 

 

4 dl jasmin- tai basmatiriisiä 

4,5 dl vettä keittämiseen 

(vettä riisin huuhtelemiseen) 

 

  1. Laita riisi kulhoon ja laske hanasta kuumaa vettä päälle. Sekoita riisiä vedessä hetki, vesi muuttuu sameaksi. Kaada vesi pois. 
  2. Lisää sitten kylmää vettä ja toista äskeinen. Kaada riisi siivilään ja huuhtele vielä kylmällä vedellä. Jätä siivilään valumaan. 
  3. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää pesty ja valutettu riisi. Kiehauta ja sekoita. 
  4. Peitä kattila kannella ja käännä levy ykköselle. Mikäli riisi alkuun kiehuu liian voimakkaasti, voit laittaa kattilan ja levyn väliin hetkeksi esim pikkulusikan varren (poista lusikka heti kun levy hieman jäähtyy). Keitä noin 15-20 minuuttia. HUOM! Kantta ei saa tänä aikana avata eikä riisiä sekoittaa. 
  5. Tarkista lopuksi, että vesi on imeytynyt riisiin. Laita kansi takaisin päälle ja ota kattila pois levyltä. Anna riisin levätä n 5 minuuttia ja sekoita varovasti lusikalla kuohkeaksi. 

 

FARMIN Kananpojan koipireisiä ja sitrusrisottoa

(4 annosta)

Risotto on vaivansa väärti. Se ei ole vaikea tehdä, mutta oikein tehtynä se vaatii huolellisuutta ja paneutumista. Kun risottoa aletaan valmistamaan, se tulee valmistaa kerralla loppuun saakka - ja kun risotto on valmis, ruokailu alkaa. Löysä risotto on samalla myös kastike, eli tässä reseptissä kananpojan koipireisilihat tarjoillaan ilman kastiketta. Mikäli onnistut ajoituksessa, koipireidet valmistuvat sopivasti risoton kanssa, ja ne voi tarjoilla myös sellaisenaan – kokonaisena - risoton kera. Koipireisilihojen putsaaminen puhtaiksi haarukkapaloiksi on kuitenkin hyvä tapa, mikäli siihen on mahdollisuus. Koipireisilihojen valmistuttua ennen risottoa, voit lämmittää putsatut lihat pannulla tilkassa vettä, jossa on nokare voita ja ripaus suolaa.  

 

Valmistusaika: (Marinointi 2h) + valmistus noin 1 tunti 

 

KOPIREIDET

4 kpl kananpojan koipireisiä 

1 kpl sitruunan mehu ja raastettu kuori 

2 rkl oliiviöljyä 

2-3 kpl valkosipulin kynsiä hienonnettuna 

1,5 tl suolaa 

Ripaus sokeria 

1/2 tl mustapippuria jauhettuna 

1 tl paprikajauhetta 

1 tl kuivattua timjamia 

 

KANALIEMI

Tuoretta timjamia 

1 kpl sipuli hienonnettuna 

2 kpl valkosipulia hienonnettuna 

1 l vettä 

1 kpl kanaliemikuutio 

1/2 kpl sitruunan raastettu kuori 

 

RISOTTO

1 kpl sipuli hienonnettuna 

3-4kpl valkosipulin kynttä hienonnettuna 

2 rkl voita 

Suolaa 

3,5 dl risottoriisiä 

Valmis kanaliemi 

½ kpl sitruunan raastettu kuori 

2 rkl sitruunan mehua 

Runsaasti parmesaania raastettuna 

Tuoretta persiljaa hienonnettuna 

 

  1. Yhdistä marinadin ainekset ja kaada koipireisien päälle miel. pussiin. Myös laakea reunallinen astia käy. Kääntele koipireisiä niin että marinadi pääsee niihin. Anna marinoitua muutama tunti, mutta mielellään yön yli. Mikäli marinointiin ei ole aikaa, mausta koipireidet marinadin aineksilla ja kypsennä uunissa saman tien. Marinadin on hyvä päästä tällöin myös nahan alle. 
  2. Laita koipireidet uunipellille leivinpaperin päälle ja kypsennä 200*C:ssa uunissa noin puoli tuntia ja käännä koipireidet. Paista vielä noin 10 minuuttia ja sammuta uuni. Jätä kanat jäähtyvään uuniin.  
  3. Kun jäähtyneitä, poista nahka. Ota lihat huolellisesti talteen. Voit suikaloida nahkan lihan joukkoon. 
  4. Kun koivet ovat olleet uunissa 10 min, valmista risotto. Laita kanaliemen ainekset kattilaan ja kiehauta, anna maustua. Siivilöi ja pidä kuumana. 
  5. Kuullota sipuleita voissa kattilassa, mausta suolalla. Lisää risottoriisi ja jatka kuullottamista hetki. Riisi ei saa paistua, ainoastaan kuumeta ja kiillottua.  
  6. Kaada valmistamaasi siivilöityä kuumaa kanalientä riisin joukkoon vähän kerrallaan, ja anna sen imeytyä riisiin ennen liemen lisäämistä. Lisää liemi loppuun asti vähitellen, ja tarkista lopuksi riisin kypsyys. Sen pitää olla juuri ja juuri kypsää. Ei raakaa, mutta ei riisipuuroakaan. 
  7. HUOM! Risoton kuuluu jäädä löysäksi, mutta välttämättä et tarvitse kaikkea kanalientä.  
  8. Lisää lopuksi sitruunankuoriraaste, sitruunan mehu, persilja sekä parmesaani ja sekoita hyvin. Voit lisätä myös nokareen voita.  
  9. Tarjoile mahdollisimman pian, kuumennetun kananpojan koipireisilihan kanssa. Lämmitä lihat tilkassa kanalientä pannulla ja mausta nokareella voita ja ripauksella suolaa.  

FARMIN Koipireisiä currykastikkeessa

(4 annosta)

Koipireidet voit valmistaa uunissa paahtamisen sijaan myös kastikkeessa hauduttamalla. Näin tulee paitsi maukasta kanaa, myös erittäin herkullinen kastike. Mikäli haluat, voit erottaa koiven ja reiden toisistaan veitsellä nivelen kohdalta, luiden välistä. Näin ne mahtuvat paremmin kattilaan ja ovat muutenkin helpompia käännellä ym. 

 

Valmistusaika: esivalmistelu 20 min + 40 min kypsyminen 

 

2 rkl rypsiöljyä 

1 kpl sipuli hienonnettuna 

3 kpl valkosipulin kynsiä hienonnettuna 

2 x 2 cm pala inkivääriä hienonnettuna tai raastettuna 

2 kpl laakerinlehtiä 

2-4 rkl curryjauhetta (maun ja tulisuuden mukaan) 

1 kpl kanelitanko 

Suolaa 

1 tl chilijauhetta 

1 rkl paprikajauhetta 

4 kpl kananpojan koipireisi 

2 kpl vihreää tuoretta chiliä 

0,4 kg (1 tlk) kuorittuja tomaatteja 

1 rkl fariinisokeria 

1 rkl omenaviinietikkaa 

0,4 kg kookosmaitoa 

(vettä) 

 

  1. Irrota koivet reisistä veitsellä nivelen kohdalta, samalla lihoja toisistaan irti taivuttaen. 
  2. Kuumenna öljy isossa kattilassa ja paista sipuleita hetki öljyssä. Lisää inkivääri ja laakeri, curry, paprika, chili ja kanelitanko. Anna paistua hetki koko ajan sekoittaen. 
  3. Lisää irrottamasi koivet ja reidet ja paista niitä mausteseoksen ja öljyn seoksessa hetken aikaa koko ajan sekoittaen ja käännellen, ettei pala. Lisää tarvittaessa öljyä.  
  4. Lisää suola, tuore chili, tomaattisäilyke ja fariinisokeri. Jatka kypsentämistä n 10 minuuttia keskilämmöllä, säännöllisesti sekoittaen. Lisää sitten kookosmaito, etikka ja tarvittaessa vettä. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 25 minuuttia. Anna seistä kannen alla levyllä vielä n 10 minuuttia ja nauti aromaattisen riisin kanssa. 

 

ITÄMAISEN RIISIN KEITTO-OHJE 

Itämaiset riisit – Jasmin tai Basmati – ovat herkullisia ja aromikkaita riisejä, ja ne sopivat monen suomalaisenkin ruuan lisäkkeeksi. Mutta itämaiset ruuat suorastaan vaativat aromikasta riisiä. Riisin keittäminen ilman riisinkeitintä on helppoa, mutta vaatii tarkkaavaisuutta, niin kuin riisi usein. Tällä ohjeella keität takuuvarmasti hyvän riisin. 

 

4 dl jasmin- tai basmatiriisiä 

4,5 dl vettä keittämiseen 

(vettä riisin huuhtelemiseen) 

 

  1. Laita riisi kulhoon ja laske hanasta kuumaa vettä päälle. Sekoita riisiä vedessä hetki, vesi muuttuu sameaksi. Kaada vesi pois. 
  2. Lisää sitten kylmää vettä ja toista äskeinen. Kaada riisi siivilään ja huuhtele vielä kylmällä vedellä. Jätä siivilään valumaan. 
  3. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää pesty ja valutettu riisi. Kiehauta ja sekoita. 
  4. Peitä kattila kannella ja käännä levy ykköselle. Mikäli riisi alkuun kiehuu liian voimakkaasti, voit laittaa kattilan ja levyn väliin hetkeksi esim pikkulusikan varren (poista lusikka heti kun levy hieman jäähtyy). Keitä noin 15-20 minuuttia. HUOM! Kantta ei saa tänä aikana avata eikä riisiä sekoittaa. 
  5. Tarkista lopuksi, että vesi on imeytynyt riisiin. Laita kansi takaisin päälle ja ota kattila pois levyltä. Anna riisin levätä n 5 minuuttia ja sekoita varovasti lusikalla kuohkeaksi. 

Oma reseptisi tähän?

Haluatko loihtia oman bravuurisi ja jakaa reseptin Farmin -yhteisössä? Arvomme kuukausittain reseptejä jakaneiden kesken herkullisia tuotepalkintoja!

SEURAA MATKAAMME INSTAGRAMISSA
@FARMIN_FI

https://www.instagram.com/p/CI_OpeZj_7R/?utm_source=ig_web_copy_link